Syksyllä iski hirveä himo lukea vampyyriromaaneja, ja niinpä tuli luettua uudestaan Poppy Z. Briten omalla tavallaan klassinen Lost Souls.
Lost Souls kertoo monesta eri hahmosta, jotka kaikki päätyvät Missing Mile -nimiseen pikkukaupunkiin ja New Orleansiin. On onneton, teini-ikäinen Nothing-poika, jota kukaan ei ymmärrä, ihanan kamala vampyyri Zillah jengeineen, ikuisesta syyllisyydestä kärsivä Christian ja muutama ihminen, hyvin epätäydellinen Steve ja kummallinen muusikko Ghost. Kaikki nämä eksyneet hahmot ajautuvat yhteen, löytävät ja menettävät toisensa, ja kaiken taustalla soi musiikki...
Juonellisesti Lost Souls ei ole ehkä kovin kummoinen, mutta Briten tapa kuvata 90-luvun alkupuolen goottiskeneä on hyvin onnistunut. Musiikki, savu, epätoivo ja intohimo ovat lähes käsin kosketeltavia. Suurin osa hahmoista on omalla angstisella tavallaan myös mielenkiintoisia: Nothing on niin yksinäinen, Ghost taas niin ymmärtävä ja lempeä. Ja Zillah... no, Zillah on ehdottomasti vampyyrikuvaston parhaimmistoa: moraaliton, kuolemattomuudestaan kaiken ilon irti ottava androgyyninen kaunistus. Lost Souls on parhaimmillaan myös miellyttävää, varsin kevyttä kauhua (pari Briten myöhempää romaania ovat tosin merkittävästi pelottavampia). Vaikka Lost Souls on selvästi 90-luvun kirja, kyllä sen vieläkin mielellään luki.
Pitäisi ehkä lukea uudestaan Briten muut 90-luvun goottiromaanit, niiden jälkeenhän hän kirjoitti hieman erilaista kirjallisuutta (enemmän dekkareita, ja ruokajuttuja). Ilmeisesti Brite on kuitenkin nyt lopettanut kirjailijanuransa kokonaan, mikä on kyllä sääli.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment